Lemmikkien kevät
Kevään korvilla voi koiran tassut olla kovilla - varsinkin hanget on melko petolliset ja voivat aiheuttaa ikäviä haavereita tassuihin. Oikeastaan ainoa tapa suojella tassuja tältä on istuvat tossut - meiltä löytyy reilu valikoima erilaisia töppösiä joita saa tietty tulla sovittamaan Kouvolan myymälälle.
Myös tassuvaha on äärimmäisen hyvä tuote löytyä kaapista. Sen lisäksi, että se suojaa tassuja ja anturoita, se myös hoitaa ja ennaltaehkäisee vaurioita. Estää myös muuten niiden inhottavien lumipaakkujen kertymistä tassukarvoihin!
Keväthurma aiheuttaa myös jokavuotisen karvanlähtösesongin ja monilla se tuntuu olevan ihan loputon suo. Onneksi karvanlähtöaikaan on olemassa hyviä apuja!
Käännetään ensin katse ruokinnan puoleen. Karvanvaihdossa on tärkeää, että lemmikkisi saa tarpeeksi ravintoaineita uuden, terveen karvan kasvuun. Erityisesti sinkin on huomattu vähentävän ylenpalttista karvanlähtöä ja samalla se antaa vahvan tuen uudistuneelle turkille. Tiesitkö, että karvattomat silmänympärykset voivat olla sinkin puutetta?
Sinkin lisäksi ruokavalioon kannattaa ottaa laadukas omega-valmiste tukemaan ihon sekä turkin hyvinvointia. Meiltä löytyy myös ne kalaöljyttömät vaihtoehdot, jotka sopivat kala-allergikoille tai helposti närästyksestä kärsiville lemmikeille. Näitä ovat esimerkiksi BerryOMG ja Nutrolin Skin&Coat.
Sitten toimenpidepuolelle. Jos et kovin usein pese lemmikkiäsi, niin karvanlähtöaika on semmoinen hetki jolloin se ehdottomasti kannattaa suorittaa. Ennen kylpyhetkeä turkki on syytä harjata ja selvittää takuista. Jos lemmikilläsi on reilusti pohjavillaa, ota avuksi FURminator tai Twinking - ne poistavat todella tehokkaasti pohjavillaa ja kuollutta karvaa. Pese lemmikkisi lajin ja turkin mukaisella shampoolla sekä hoitoaineella. Turkin kuivuttua se harjataan vielä huolellisesti läpi turkille sopivalla harjalla, jotta saadaan loputkin lähtevät ja lähteneet karvat irti.
Sano siis ei irtokarvoille pitkin asuntoa ja ryhdy harjaushommiin!